Julkaistu marraskuussa 2014
...Country-Easteriniä? Anywais, tässä teille ilman kielitaitoa väännetty englanninnos kappaleesta Pimeä tie, mukavaa matkaa:
Dark road, nice trip
We didn't get that mortgage, we were dum and way over due, down payment was too high, our housing savings somehow vanished in to the air.
Keep your eyes closed tight when we hit the road, when we lit ours stubs. Children sleeping in the backseat of Lada, road ahead so dim under black heavy sky holding icy rain, I''ll speed up till the final curve.
You will stay, we will go, we couldn't take it any more. You must forgive and you must forget, you will never get back our debt.
Was it really necessary, to gave that order on Christmas eve? Landlord on the doorway laughing at, when distraint officers were carrying our presents away.
Keep your eyes closed tight when we hit the road...
We fucked up everything, if there was right way after all. Something blew down our walls, made us reckon ourselves how our life is now totally lost.
Keep your eyes closed tight when we hit the road...
lauantai 8. syyskuuta 2018
Nato - kyllä vai ei?
Julkaistu syyskuussa 2014
Olen pasifismiin päin kalleellaan oleva palveluksesta vapautettu reservin sivari ja näin ollen varsin natovastainen heppu. Viimeaikaiset uutiset ovat kuitenkin kääntäneet päätäni. Olen muodostanut asiasta kannan, joka on seuraava:
Haluan jokaisen eduskuntaan ensi keväänä tavoittelevan puolueen ottavan kantaa sekä Natoon että siihen, pitäisikö venäjäpakotteiden kohde tarkentaa Putinin hallintoa vastaan, eli tuomita julkisesti hallinto kansan sijaan. Tässä aihe, josta haluan ne riidat vaalikeskusteluihin, koska niiden ratkomisen jälkeen tietäisin, äänestääkö demareita, vihreitä vai vasemmistoa. Keskustakin käy, jos perustelevat parhaiten.
Kestävyysvaje ja vuorotteluvapaiden ehtojen heikennys ei kiinnosta, kun madot syövät viikon vanhoja poltettuja pöhöttyneitä ruumiita Ukrainassa: maassa, jossa venäjää puhuvat kapinalliset eivät näihin "natsien" vainajiin koske - samassa maassa, jonka kansa ennen Venäjän hallinnon järjestelmällistä agitaataatiota näyttäytyi meille täysin tavallisena rauhallisena itäeurooppalaisena poppoona, koska SE OLI SITÄ.
Vladimir Putin on hallinnut Venäjää diktaattorina jo 15 vuotta. Hän istuu jo kolmatta presidenttikauttaan. Jos joku uskoo että hän luopuu vallastaan kahden vuoden päästä nykyisen vaalikauden lopussa, niin okei, pidä pääsi perseessäsi ja usko joulupukkiinkin. Te muut voitte sillä välin funtsia sitä, miten Venäjän nykyhallinto ja Venäjän kansalaisuus sulautuvat suomalaisessa puheessa nykyään yhdeksi asiaksi.
Mistä johtuu, että Suomessa asuvat venäläiset määrittelevät meitä venäjäläisten vihaajiksi, Kokeilkaa huviksenne sen tutun venäläisen kampaajan kanssa, niin yllätytte. Olette fasisteja jo nyt, jos "väitätte" Venäjän hallinnon olevan Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla. Kaikki tämä siksi, että meillä on eri uutiset.
Putin haluaa pysyä vallassa. Hän tarvitsee sotaa jatkokauteen, poikkeuslakiin, sotatilaan - hän haluaa viimeisistäkin vallan rajoista eroon. Hänen kannatuksensa on nykyään Venäjällä huippulukemissa, noin 90 prosenttia! Kaksi kolmasosaa venäläisistä on nykyään sitä mieltä, että "Venäjä on valinnut oikean tien".
Suomalaisten olisi nyt hyvä tunnustaa itselleen se, että tämä tie vie sotaan. Rautaa raijataan jo nyt rajan taakse urakalla. Jos Putinia siedetään vielä pari vuotta ja Natoon liitytään vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, liittymisestä on tullut pakollinen vaihtoehto. Sitten saadaan katsella voimattomana, miten omat pojat lähtevät sotaan Latviaan ja Viroon ja Liettuaan. Saadaan miettiä, olisiko homma pitänyt estää pari kolme vuotta sitten, vielä kun se oli mahdollista.
Ukrainassa Putin sai sisällissodan syttymään puolessa vuodessa. Vanhat naapurit ja ystävät tappavat siellä toisiaan nyt. Miettikää sitä.
Minun mielestäni Natoon tulee liittyä heti. Tässä prosessissa se on se ainoa vipuvarsi Putinia vastaan, joka toimii.
Olen pasifismiin päin kalleellaan oleva palveluksesta vapautettu reservin sivari ja näin ollen varsin natovastainen heppu. Viimeaikaiset uutiset ovat kuitenkin kääntäneet päätäni. Olen muodostanut asiasta kannan, joka on seuraava:
Haluan jokaisen eduskuntaan ensi keväänä tavoittelevan puolueen ottavan kantaa sekä Natoon että siihen, pitäisikö venäjäpakotteiden kohde tarkentaa Putinin hallintoa vastaan, eli tuomita julkisesti hallinto kansan sijaan. Tässä aihe, josta haluan ne riidat vaalikeskusteluihin, koska niiden ratkomisen jälkeen tietäisin, äänestääkö demareita, vihreitä vai vasemmistoa. Keskustakin käy, jos perustelevat parhaiten.
Kestävyysvaje ja vuorotteluvapaiden ehtojen heikennys ei kiinnosta, kun madot syövät viikon vanhoja poltettuja pöhöttyneitä ruumiita Ukrainassa: maassa, jossa venäjää puhuvat kapinalliset eivät näihin "natsien" vainajiin koske - samassa maassa, jonka kansa ennen Venäjän hallinnon järjestelmällistä agitaataatiota näyttäytyi meille täysin tavallisena rauhallisena itäeurooppalaisena poppoona, koska SE OLI SITÄ.
Vladimir Putin on hallinnut Venäjää diktaattorina jo 15 vuotta. Hän istuu jo kolmatta presidenttikauttaan. Jos joku uskoo että hän luopuu vallastaan kahden vuoden päästä nykyisen vaalikauden lopussa, niin okei, pidä pääsi perseessäsi ja usko joulupukkiinkin. Te muut voitte sillä välin funtsia sitä, miten Venäjän nykyhallinto ja Venäjän kansalaisuus sulautuvat suomalaisessa puheessa nykyään yhdeksi asiaksi.
Mistä johtuu, että Suomessa asuvat venäläiset määrittelevät meitä venäjäläisten vihaajiksi, Kokeilkaa huviksenne sen tutun venäläisen kampaajan kanssa, niin yllätytte. Olette fasisteja jo nyt, jos "väitätte" Venäjän hallinnon olevan Itä-Ukrainan tapahtumien taustalla. Kaikki tämä siksi, että meillä on eri uutiset.
Putin haluaa pysyä vallassa. Hän tarvitsee sotaa jatkokauteen, poikkeuslakiin, sotatilaan - hän haluaa viimeisistäkin vallan rajoista eroon. Hänen kannatuksensa on nykyään Venäjällä huippulukemissa, noin 90 prosenttia! Kaksi kolmasosaa venäläisistä on nykyään sitä mieltä, että "Venäjä on valinnut oikean tien".
Suomalaisten olisi nyt hyvä tunnustaa itselleen se, että tämä tie vie sotaan. Rautaa raijataan jo nyt rajan taakse urakalla. Jos Putinia siedetään vielä pari vuotta ja Natoon liitytään vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, liittymisestä on tullut pakollinen vaihtoehto. Sitten saadaan katsella voimattomana, miten omat pojat lähtevät sotaan Latviaan ja Viroon ja Liettuaan. Saadaan miettiä, olisiko homma pitänyt estää pari kolme vuotta sitten, vielä kun se oli mahdollista.
Ukrainassa Putin sai sisällissodan syttymään puolessa vuodessa. Vanhat naapurit ja ystävät tappavat siellä toisiaan nyt. Miettikää sitä.
Minun mielestäni Natoon tulee liittyä heti. Tässä prosessissa se on se ainoa vipuvarsi Putinia vastaan, joka toimii.
Haiseva vastalause lääketeollisuuden vastustajille
Julkaistu maaliskuussa 2014
Lääketiede sanana antaa ymmärtää, että ihmisten lääkitsemiseen käytetään lääkkeitä. Tästä yhdistelmästä seuraa tietysti ihmisen ahneudesta syntyviä ongelmia, joita voi ilkkua ja möhkätä ja tuomiopäivästellä loputtomiin, mutta siitä huolimatta niitä lääkkeitä viedään edelleenkin faasista toiseen vuosikymmenien tutkimuksilla ja työllä. Eli: rahalla! Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Valitettavasti se tietotaito puuttuu, jolla uusia lääkkeitä uutetaan suoraan puun kyljestä rasiaan. Jokaista myyntiin tulevaa lääkettä kohden on about 99 valmistetta, jota ei koskaan otettu käyttöön haittavaikutusten tai toimimattomuuden takia. Ihan niistä ilmeisistä tutkimustuloksista huolimatta, etteivät kaikki masennuslääkkeet hävitä raiskattujen ja metallitangoilla lapsena hakattujen ihmisten traumoja.
Ei mikään muu ala ole niin pääomia sitovaa kuin lääkkeiden kehittely. Kun se yksi lääke sitten lopulta saadaan myyntiin, tuloista ohjautuu tähtitieteellisiä summia rahaa sen yhden johtajan ja viiden sijoittajan taskuun, joo-o, varmasti, mutta kyllä siitä potista myös koko tämä tuleva lääkkeiden kehitystyökin rahoitetaan. Että kyllä on katteet! Ja siksi ne pahat lääketehtaat ovat niiden halpojen kopiopiraattilääkkeiden myyntiä vastaan. Asia rinnastuu tekijänoikeuskiistoihin, vaikkakin nyt puhutaan valtavan paljon suuremmista summista.
Millä lääketutkimusta sitten pitäisi rahoittaa? Verorahoilla varmaan. Että olisi sellaisia maakohtaisia lautakuntia, joissa päätettäisiin että potenssilääkkeille tulee meiltä Keski-Suomen Pihtiputaalta vain 20 % rahoitusosuuskannatus, mutta Marevanin jatkokehittelyyn ehkä 60 prossaa, tai 70 %, ottakaa huomioon maakuntalautakunnan ja valtakuntalautakunnan lausunnot aiheesta ja sitten kilauttakaa Kaliforniaan, vai missä ne sitä lääkettä nyt tutkikaan.
Ei kiitos, sanon minä. Riittää, että tutkijoiden koulutus ja perustutkimus täällä Suomessa on verorahoin kustannettavaa TIEDETTÄ. Ei softainsinöörejäkään pakoteta tekemään duunia valtion byrokraattien mahti-ideoiden varassa.
Paradoksaalisuus lääketieteen kritiikissä vituttaa. Jengi kauhistelee lääkefirmojen järjestämiä koulutustilaisuuksia hörppien samalla ylihintaista pakurikääpäteetä, tai toivoo luontopimppiviiriäishoitoja lääketieteen peruskursseille, tai on sitten muuten vaan vahvasti sitä mieltä, että lääketieteen perusprinsiipeistä pitää saada äänestää eduskunnassa. Että jos yli puolet kansanedustajista kannattaa homeopatiaa, atomiuutteet pitää ehdottomasti tuotteistaa apteekin hyllylle verovaroin, koska pitäähän ihmisten saada mitä ihmiset haluavat.
Omalääkärinkin pitäisi oikeastaan kysyä ensin potilaalta että mites haluat että sua hoidetaan, pannaanko laastari vai kipsi vai riittäiskö kädet ristiin. Jokseenkin harva somekolumnisti soittaa lääkekolumnia kirjoittaessaan Fimeaan (Suomen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen, joka käsittelee jokaisen Suomeen myyntiin tulevan uuden lääkeen myyntiluvat). Tai lääkefirman lääketieteelliselle johtajalle.
Ihan hyvä niin. Fimean täti kuitenkin jorisisi tylsästi, miten lääke B on vasta ensi vuoden loppupuolella saaamassa myyntiluvan EU:ssa, jonka jälkeen pitää vielä odotella, mitä Suomessa ollaan mieltä. Ja lääkefirman lääketieteellinen johtaja sanoisi, että lääkettä Ö on tutkittu 1980-luvun puolivälistä lähtien 15 maassa 15 000 ihmisen tutkimusohjelmassa.
Mitäs sitä kyselemään yhtään mitään. Aina löytyy somesta joku avioerossa mielenterveytensä menettänyt lääkäri, joka toteaa että uusi rokote saa lasten silmät syttymään tuleen. Olen sen verran paljon haastatellut näitä lääkefirmojen johtajia - esimerkiksi maailman suurimman lääkefirman Pfizerin Suomen yksikön lääketieteellistä johtajaa Tom Wiklundia sekä kovasti nosteessa olevan Biotien johtajaa Timo Veromaata - etten mitenkään usko heidän olevan ilmestyskirjan petoja. Tai sitten kumpikin mies onnistui aivopesemään minut totaalisesti puhelimessa, vaikka minä vaan kyselin ja he vastasivat.
Wiklund kertoi harrastavansa suomalaista kirjallisuutta ja lenkkeilyä. Hyi saatana. Biotien Veromaa kertoi, että hänen yhtiönsä myyntihitti Selincro (nalmefeeni), joka toimii viinanjuomishimon hillitsijänä tehokkaammin kuin aikaisemmat lääkkeet, olisi ehkä pelastanut muutaman hänen lähipiiriinsä kuuluvan ihmisen elämän, jos tuote olisi ollut markkinoilla. Tämä ahne helvetin esikartanon kätyri Veromaa pystyi toisin sanoen pelkkää pahuuttaan teeksentelemään ääneensä sekä tutkijan innostusta että kollegoita menettäneen ihmisen ahdistusta.
Sellaista. En olisi tätä sepustusta tehnyt, jos en avustaisi Nuori lääkäri -lehteä, joten olen tietenkin väärässä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt ja silleen.
Lääketiede sanana antaa ymmärtää, että ihmisten lääkitsemiseen käytetään lääkkeitä. Tästä yhdistelmästä seuraa tietysti ihmisen ahneudesta syntyviä ongelmia, joita voi ilkkua ja möhkätä ja tuomiopäivästellä loputtomiin, mutta siitä huolimatta niitä lääkkeitä viedään edelleenkin faasista toiseen vuosikymmenien tutkimuksilla ja työllä. Eli: rahalla! Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Valitettavasti se tietotaito puuttuu, jolla uusia lääkkeitä uutetaan suoraan puun kyljestä rasiaan. Jokaista myyntiin tulevaa lääkettä kohden on about 99 valmistetta, jota ei koskaan otettu käyttöön haittavaikutusten tai toimimattomuuden takia. Ihan niistä ilmeisistä tutkimustuloksista huolimatta, etteivät kaikki masennuslääkkeet hävitä raiskattujen ja metallitangoilla lapsena hakattujen ihmisten traumoja.
Ei mikään muu ala ole niin pääomia sitovaa kuin lääkkeiden kehittely. Kun se yksi lääke sitten lopulta saadaan myyntiin, tuloista ohjautuu tähtitieteellisiä summia rahaa sen yhden johtajan ja viiden sijoittajan taskuun, joo-o, varmasti, mutta kyllä siitä potista myös koko tämä tuleva lääkkeiden kehitystyökin rahoitetaan. Että kyllä on katteet! Ja siksi ne pahat lääketehtaat ovat niiden halpojen kopiopiraattilääkkeiden myyntiä vastaan. Asia rinnastuu tekijänoikeuskiistoihin, vaikkakin nyt puhutaan valtavan paljon suuremmista summista.
Millä lääketutkimusta sitten pitäisi rahoittaa? Verorahoilla varmaan. Että olisi sellaisia maakohtaisia lautakuntia, joissa päätettäisiin että potenssilääkkeille tulee meiltä Keski-Suomen Pihtiputaalta vain 20 % rahoitusosuuskannatus, mutta Marevanin jatkokehittelyyn ehkä 60 prossaa, tai 70 %, ottakaa huomioon maakuntalautakunnan ja valtakuntalautakunnan lausunnot aiheesta ja sitten kilauttakaa Kaliforniaan, vai missä ne sitä lääkettä nyt tutkikaan.
Ei kiitos, sanon minä. Riittää, että tutkijoiden koulutus ja perustutkimus täällä Suomessa on verorahoin kustannettavaa TIEDETTÄ. Ei softainsinöörejäkään pakoteta tekemään duunia valtion byrokraattien mahti-ideoiden varassa.
Paradoksaalisuus lääketieteen kritiikissä vituttaa. Jengi kauhistelee lääkefirmojen järjestämiä koulutustilaisuuksia hörppien samalla ylihintaista pakurikääpäteetä, tai toivoo luontopimppiviiriäishoitoja lääketieteen peruskursseille, tai on sitten muuten vaan vahvasti sitä mieltä, että lääketieteen perusprinsiipeistä pitää saada äänestää eduskunnassa. Että jos yli puolet kansanedustajista kannattaa homeopatiaa, atomiuutteet pitää ehdottomasti tuotteistaa apteekin hyllylle verovaroin, koska pitäähän ihmisten saada mitä ihmiset haluavat.
Omalääkärinkin pitäisi oikeastaan kysyä ensin potilaalta että mites haluat että sua hoidetaan, pannaanko laastari vai kipsi vai riittäiskö kädet ristiin. Jokseenkin harva somekolumnisti soittaa lääkekolumnia kirjoittaessaan Fimeaan (Suomen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen, joka käsittelee jokaisen Suomeen myyntiin tulevan uuden lääkeen myyntiluvat). Tai lääkefirman lääketieteelliselle johtajalle.
Ihan hyvä niin. Fimean täti kuitenkin jorisisi tylsästi, miten lääke B on vasta ensi vuoden loppupuolella saaamassa myyntiluvan EU:ssa, jonka jälkeen pitää vielä odotella, mitä Suomessa ollaan mieltä. Ja lääkefirman lääketieteellinen johtaja sanoisi, että lääkettä Ö on tutkittu 1980-luvun puolivälistä lähtien 15 maassa 15 000 ihmisen tutkimusohjelmassa.
Mitäs sitä kyselemään yhtään mitään. Aina löytyy somesta joku avioerossa mielenterveytensä menettänyt lääkäri, joka toteaa että uusi rokote saa lasten silmät syttymään tuleen. Olen sen verran paljon haastatellut näitä lääkefirmojen johtajia - esimerkiksi maailman suurimman lääkefirman Pfizerin Suomen yksikön lääketieteellistä johtajaa Tom Wiklundia sekä kovasti nosteessa olevan Biotien johtajaa Timo Veromaata - etten mitenkään usko heidän olevan ilmestyskirjan petoja. Tai sitten kumpikin mies onnistui aivopesemään minut totaalisesti puhelimessa, vaikka minä vaan kyselin ja he vastasivat.
Wiklund kertoi harrastavansa suomalaista kirjallisuutta ja lenkkeilyä. Hyi saatana. Biotien Veromaa kertoi, että hänen yhtiönsä myyntihitti Selincro (nalmefeeni), joka toimii viinanjuomishimon hillitsijänä tehokkaammin kuin aikaisemmat lääkkeet, olisi ehkä pelastanut muutaman hänen lähipiiriinsä kuuluvan ihmisen elämän, jos tuote olisi ollut markkinoilla. Tämä ahne helvetin esikartanon kätyri Veromaa pystyi toisin sanoen pelkkää pahuuttaan teeksentelemään ääneensä sekä tutkijan innostusta että kollegoita menettäneen ihmisen ahdistusta.
Sellaista. En olisi tätä sepustusta tehnyt, jos en avustaisi Nuori lääkäri -lehteä, joten olen tietenkin väärässä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt ja silleen.
Tervetuloa kulttiini!
Julkaistu osin maaliskuussa 2014
Istuskelin tänään hetken Pyhäjärven rannassa. Jää suli, lokki khäkhätti, mutta kukaan ei palvonut minua.
Päätin perustaa KHTKM-kultin (Kaljun, Hypnoottisesti Tuijottavan Kultaisen Miehen kultin), koska kyllästyin siihen, että olin yksin. Kotiin palattuani varmuuden vuoksi googlasin jo olemassa olevat kultit. Enhän haluaisi ruveta kilpailemaan. Dämn, löysin lähes heti Googlen kuvahaulla kaljun, hypnoottisesti tuijottavan kultaisen miehen nimeltä Marshall Applewhite: musiikinopettajan, joka perusti 1970-luvulla Heaven´s Gate nimisen kultin mielisairaanhoitaja Bonnie Nettlesin kanssa - oltuaan ensin hyvän aikaa hoidossa Nettlesin silloisessa työpaikassa.
Marshall ja hänen lampaansa nähtävästi tappoivat itsensä maaliskuun 20. päivän vastaisena yönä 1997 - tai sitten, jos olivat oikeassa, siirtyivät auringon ohi kiitäneen Hale-Bobb -komeetan takapuolelle. (Jos jälkimmäinen vaihtoehto on totta, kultin jäsenet ovat täten tällä hetkellä melko jäässä, koska komeetta kiitelee kohti syvää avaruutta 17 kertaa Neptunuksen rataa kauempana auringosta. Se, ovatko he sielä vai eivät, selvinnee vuonna 4380, kun tulevat takaisin hoodeille komeettansa kyydissä.)
Summa summarum: Kaljun, Hypnoottisesti Tuijottavan Kultaisen Miehen kultin perustamiselle ei ole nykyisellään mitään estettä! Tervetuloa siis kaikki mukaan! Toisin kuin Marshall, en leuhki olevani Jumalan Karitsa. En painosta edes nappaamaan kunnon lasillista votkaa arsenikin, syanidin ja fenobarbitaalien kera ja pistämään sen jälkeen muovipussia päähän, jotta varmasti kuolisit. Ei, ei, ei. Minä vaan tuijotan. Ihan vielä en osaa yhtä hyvin kuin Marshall, tuo vanha kelmi, mutta pian osaan. Nyt jo kissani pelkää! Tuijottelemisiin!
Istuskelin tänään hetken Pyhäjärven rannassa. Jää suli, lokki khäkhätti, mutta kukaan ei palvonut minua.
Päätin perustaa KHTKM-kultin (Kaljun, Hypnoottisesti Tuijottavan Kultaisen Miehen kultin), koska kyllästyin siihen, että olin yksin. Kotiin palattuani varmuuden vuoksi googlasin jo olemassa olevat kultit. Enhän haluaisi ruveta kilpailemaan. Dämn, löysin lähes heti Googlen kuvahaulla kaljun, hypnoottisesti tuijottavan kultaisen miehen nimeltä Marshall Applewhite: musiikinopettajan, joka perusti 1970-luvulla Heaven´s Gate nimisen kultin mielisairaanhoitaja Bonnie Nettlesin kanssa - oltuaan ensin hyvän aikaa hoidossa Nettlesin silloisessa työpaikassa.
Marshall ja hänen lampaansa nähtävästi tappoivat itsensä maaliskuun 20. päivän vastaisena yönä 1997 - tai sitten, jos olivat oikeassa, siirtyivät auringon ohi kiitäneen Hale-Bobb -komeetan takapuolelle. (Jos jälkimmäinen vaihtoehto on totta, kultin jäsenet ovat täten tällä hetkellä melko jäässä, koska komeetta kiitelee kohti syvää avaruutta 17 kertaa Neptunuksen rataa kauempana auringosta. Se, ovatko he sielä vai eivät, selvinnee vuonna 4380, kun tulevat takaisin hoodeille komeettansa kyydissä.)
Summa summarum: Kaljun, Hypnoottisesti Tuijottavan Kultaisen Miehen kultin perustamiselle ei ole nykyisellään mitään estettä! Tervetuloa siis kaikki mukaan! Toisin kuin Marshall, en leuhki olevani Jumalan Karitsa. En painosta edes nappaamaan kunnon lasillista votkaa arsenikin, syanidin ja fenobarbitaalien kera ja pistämään sen jälkeen muovipussia päähän, jotta varmasti kuolisit. Ei, ei, ei. Minä vaan tuijotan. Ihan vielä en osaa yhtä hyvin kuin Marshall, tuo vanha kelmi, mutta pian osaan. Nyt jo kissani pelkää! Tuijottelemisiin!
Sodoma. Nyt. (Elokuvatraileri)
Julkaistu helmikuussa 2014
VANHA MIES (Samuel Jackson) ISTUU KEINUSTUOLISSA RÄMEEN REUNALLA NYHJÖTTÄVÄN RÄHJÄISEN OMAKOTITALON TERASSILLA JA KATSELEE PIHAN PERÄLLÄ VERKKAISESTI KOTKOTTELEVIA KANOJA. PIENI NAHKAHOUSUIHIN PUKEUTUNUT POIKA ISTUU VANHAN MIEHEN JALOISSA JA TAPAILEE EPÄVIREISESTI BANJON KIELIÄ. VANHA MIES KATSOO KAUKAISUUTEEN. POIKA NOSTAA KATSEENSA MIEHEEN KUIN ODOTTAISI JOTAKIN, MITÄ EI TOHDI PYYTÄÄ. VANHA MIES KÄÄNTÄÄ KATSEENSA POIKAAN JA NAURAHTAA.
"Hyvä on, kerron sen sitten uudelleen. Kaikki oli niin erilaista silloin, kun minä olin sinun ikäisesi pörröpäätussukka."
UUTISVÄLÄHDYKSIÄ, JOISSA KUVATAAN POLTTOPULLOJA HEITTELEVIÄ COWBOY-ASUISIA MIEHIÄ. KUVAT VÄKIVALTAISISTA MIELENOSOITUKSISTA KUVITTAVAT VANHAN MIEHEN VERKKAISTA PUHETTA...
"Yhteiskunnan pakko-ohjelmointi alkoi salaa. Yksi ryhmä riisti ihmisoikeuksia muilta. Se soluttautui tv-ohjelmiin. Se nosti päätään. Homous. Suuntaus oli pahempi kuin kommunismi. Kansakunta kourististeli homojen kourissa. Lakikukkulalle tuotiin uudet taulut, joille pyydettiin Jumalan hyväksyntää Sodomalle ja Gomorralle. Ihmisoikeudet pois toisinajattelevilta. Homous perustuslakiin. Pakolliseksi. Sumuverhon suojasta Saatana sydämiin."
KUVA VAIHTUU VANHAN MIEHEN MONOLOGIA SEURAAVAN PIENEN POJAN PALVOVAAN KATSEESEEN. POIKA JA VANHA MIES LAUSUVAT YHTEEN ÄÄNEEN SEURAAVAN LAUSEEN TAVALLA, JOSTA ILMENEE SE, ETTÄ TARINA ON POJALLE LÄPEENSÄ TUTTU, LUKEMATTOMIA KERTOJA TOISTUNUT GENESIS.
"On vain yksi, joka voi pelastaa. Sinkomies!"
PRÄMMM-PRÄM PTÖÖÖÖH – starring Chuck Norris – PÖTÖMMMM!
Sinkomies lähestyy suurkaupunkia Harley Davidsonilla.
WROOOOM PTÖÖM, JÄTTISIKARI, KARVAINEN RINTA, NAHKALIIVI, RUOKKOAMATON PARTA, MOOTTORIPYÖRÄN TANKKIIN KIRJOITETTU ”IN GOD I TRUST”.
Sinkomies pysäyttää Harrikkansa Capitoliumin juureen.
AURINGON SÄTEET PILVIVERHON TAKAA, PORTAILLA MIELTÄÄN OSOTTAVIEN HOMOJEN YLLÄTTYNEET KATSEET.
Sinkomies sylkäisee ja kiskaisee aseen kouriinsa olkansa takaa yhdellä kädenheilautuksella.
AURINKO KIMMELTÄÄ SINGON RUNGOSSA. VIIPYILEVÄ KATSE KOHTI LAKIKUKKULAN MARMORIPYLVÄISTÖÄ, KIINNOSTUS HERÄÄ HOMOISSA, IRSTASTA TUIJOTUSTA KATSEKONTAKTI SUUREN ALFAHOMON VIERESSÄ VAPISEVAAN PIKKUPOIKAHOMOON. EVIANPULLO POIKAHOMON KÄDESSÄ, POIKAHOMO LIVAHTAA ALFAHOMON VIERESTÄ KOHTI SINKOMIESTÄ JA OJENTAA PULLONSA SINKOMIEHELLE. ALISTUVAN KOIRAN KIIMAINEN KATSE PIENISSÄ RUSKEISSA SILMISSÄ.
Sinkomies ottaa pullon ja katselee sitä arvioivasti. Tuhahtaa. Sylkäisee mällin suustaan ja lävistää ruskeasilmähomon jäätävällä katseella.
VESIPULLO LENTÄÄ MAAHAN, RASKAS COWBOYBUUTSI RIKKOO MUOVIN PINNAN RUTS, TILANNETTA SEURAAVAT HOMOT VOIHKAISEVAT JA PURISTAVAT PERSEITÄÄN, KAMERA ZOOMAA BOOTSIIN JA NÄYTTÄÄ MITEN VESI VALUU KATUKIVIEN RAKOIHIN. SIKARI. TIPPUU. LÄTÄKKÖÖN. HIDASTETTUNA. MUTTA BUUTSIN KORKO MURSKAA HEHKUVAN PÄÄN JUURI ENNEN KUIN HOMON PULLOSTA PURSUNNUT VESI EHTII SAMMUTTAMAAN SEN.
HIDASTUS OHI. SINKOMIEHEN KATSE NOUSEE KAMERAAN.
"I came to rescue...”
SINKOMIEHEN SYVÄN BASSON KAIKU, KANSANJOUKON ÄÄNET HIDASTETTUNA, MATALANA MÖRINÄNÄ, KAMERA-AJO KAUEMMAS. SINKOMIES OTTAA ASKELEEN KOHTI CAPITOLEUMIA, VEDET JAKAUTUVAT, HOMOT VASEMMALLE JA HETEROT OIKEALLE PUOLELLE SINKOMIESTÄ. KUVAN ETUALALLA POIKAHOMO KOSKETTAA LAKATUILLA KYNSILLÄÄN SINKOMIEHEN HARRIKAN KAASUKAHVAA, SIVELEE SUURTA MUSTAA KAHVAA EDESTAKAISIN, KOSKETTAA TOISELLA KÄDELLÄ TULIPUNAISIA HUULIAAN.
KAMERA NÄYTTÄÄ CAPITOLIUMIN POIKAHOMON NÄKÖKULMASTA, SINKOMIES SELIN SINKO OLALLAAN.
SINKOMIES KÄÄNTYY. JÄÄNSINISET SILMÄT NAULAAVAT POIKAHOMON (KATSOJAN). SINKOMIEHEN KATKENNUT LAUSE ODOTTAA VIELÄ HETKEN JATKUMISTAAN, HOMOLAUMA ODOTTAA JÄHMETTYNEENÄ, MITÄ TULEMAN PITÄÄ.
”...you all. From yourself.”
********************************************* *********************
SODOMA. NYT. Elokuvateattereissa 11/2015 kautta maan.
VANHA MIES (Samuel Jackson) ISTUU KEINUSTUOLISSA RÄMEEN REUNALLA NYHJÖTTÄVÄN RÄHJÄISEN OMAKOTITALON TERASSILLA JA KATSELEE PIHAN PERÄLLÄ VERKKAISESTI KOTKOTTELEVIA KANOJA. PIENI NAHKAHOUSUIHIN PUKEUTUNUT POIKA ISTUU VANHAN MIEHEN JALOISSA JA TAPAILEE EPÄVIREISESTI BANJON KIELIÄ. VANHA MIES KATSOO KAUKAISUUTEEN. POIKA NOSTAA KATSEENSA MIEHEEN KUIN ODOTTAISI JOTAKIN, MITÄ EI TOHDI PYYTÄÄ. VANHA MIES KÄÄNTÄÄ KATSEENSA POIKAAN JA NAURAHTAA.
"Hyvä on, kerron sen sitten uudelleen. Kaikki oli niin erilaista silloin, kun minä olin sinun ikäisesi pörröpäätussukka."
UUTISVÄLÄHDYKSIÄ, JOISSA KUVATAAN POLTTOPULLOJA HEITTELEVIÄ COWBOY-ASUISIA MIEHIÄ. KUVAT VÄKIVALTAISISTA MIELENOSOITUKSISTA KUVITTAVAT VANHAN MIEHEN VERKKAISTA PUHETTA...
"Yhteiskunnan pakko-ohjelmointi alkoi salaa. Yksi ryhmä riisti ihmisoikeuksia muilta. Se soluttautui tv-ohjelmiin. Se nosti päätään. Homous. Suuntaus oli pahempi kuin kommunismi. Kansakunta kourististeli homojen kourissa. Lakikukkulalle tuotiin uudet taulut, joille pyydettiin Jumalan hyväksyntää Sodomalle ja Gomorralle. Ihmisoikeudet pois toisinajattelevilta. Homous perustuslakiin. Pakolliseksi. Sumuverhon suojasta Saatana sydämiin."
KUVA VAIHTUU VANHAN MIEHEN MONOLOGIA SEURAAVAN PIENEN POJAN PALVOVAAN KATSEESEEN. POIKA JA VANHA MIES LAUSUVAT YHTEEN ÄÄNEEN SEURAAVAN LAUSEEN TAVALLA, JOSTA ILMENEE SE, ETTÄ TARINA ON POJALLE LÄPEENSÄ TUTTU, LUKEMATTOMIA KERTOJA TOISTUNUT GENESIS.
"On vain yksi, joka voi pelastaa. Sinkomies!"
PRÄMMM-PRÄM PTÖÖÖÖH – starring Chuck Norris – PÖTÖMMMM!
Sinkomies lähestyy suurkaupunkia Harley Davidsonilla.
WROOOOM PTÖÖM, JÄTTISIKARI, KARVAINEN RINTA, NAHKALIIVI, RUOKKOAMATON PARTA, MOOTTORIPYÖRÄN TANKKIIN KIRJOITETTU ”IN GOD I TRUST”.
Sinkomies pysäyttää Harrikkansa Capitoliumin juureen.
AURINGON SÄTEET PILVIVERHON TAKAA, PORTAILLA MIELTÄÄN OSOTTAVIEN HOMOJEN YLLÄTTYNEET KATSEET.
Sinkomies sylkäisee ja kiskaisee aseen kouriinsa olkansa takaa yhdellä kädenheilautuksella.
AURINKO KIMMELTÄÄ SINGON RUNGOSSA. VIIPYILEVÄ KATSE KOHTI LAKIKUKKULAN MARMORIPYLVÄISTÖÄ, KIINNOSTUS HERÄÄ HOMOISSA, IRSTASTA TUIJOTUSTA KATSEKONTAKTI SUUREN ALFAHOMON VIERESSÄ VAPISEVAAN PIKKUPOIKAHOMOON. EVIANPULLO POIKAHOMON KÄDESSÄ, POIKAHOMO LIVAHTAA ALFAHOMON VIERESTÄ KOHTI SINKOMIESTÄ JA OJENTAA PULLONSA SINKOMIEHELLE. ALISTUVAN KOIRAN KIIMAINEN KATSE PIENISSÄ RUSKEISSA SILMISSÄ.
Sinkomies ottaa pullon ja katselee sitä arvioivasti. Tuhahtaa. Sylkäisee mällin suustaan ja lävistää ruskeasilmähomon jäätävällä katseella.
VESIPULLO LENTÄÄ MAAHAN, RASKAS COWBOYBUUTSI RIKKOO MUOVIN PINNAN RUTS, TILANNETTA SEURAAVAT HOMOT VOIHKAISEVAT JA PURISTAVAT PERSEITÄÄN, KAMERA ZOOMAA BOOTSIIN JA NÄYTTÄÄ MITEN VESI VALUU KATUKIVIEN RAKOIHIN. SIKARI. TIPPUU. LÄTÄKKÖÖN. HIDASTETTUNA. MUTTA BUUTSIN KORKO MURSKAA HEHKUVAN PÄÄN JUURI ENNEN KUIN HOMON PULLOSTA PURSUNNUT VESI EHTII SAMMUTTAMAAN SEN.
HIDASTUS OHI. SINKOMIEHEN KATSE NOUSEE KAMERAAN.
"I came to rescue...”
SINKOMIEHEN SYVÄN BASSON KAIKU, KANSANJOUKON ÄÄNET HIDASTETTUNA, MATALANA MÖRINÄNÄ, KAMERA-AJO KAUEMMAS. SINKOMIES OTTAA ASKELEEN KOHTI CAPITOLEUMIA, VEDET JAKAUTUVAT, HOMOT VASEMMALLE JA HETEROT OIKEALLE PUOLELLE SINKOMIESTÄ. KUVAN ETUALALLA POIKAHOMO KOSKETTAA LAKATUILLA KYNSILLÄÄN SINKOMIEHEN HARRIKAN KAASUKAHVAA, SIVELEE SUURTA MUSTAA KAHVAA EDESTAKAISIN, KOSKETTAA TOISELLA KÄDELLÄ TULIPUNAISIA HUULIAAN.
KAMERA NÄYTTÄÄ CAPITOLIUMIN POIKAHOMON NÄKÖKULMASTA, SINKOMIES SELIN SINKO OLALLAAN.
SINKOMIES KÄÄNTYY. JÄÄNSINISET SILMÄT NAULAAVAT POIKAHOMON (KATSOJAN). SINKOMIEHEN KATKENNUT LAUSE ODOTTAA VIELÄ HETKEN JATKUMISTAAN, HOMOLAUMA ODOTTAA JÄHMETTYNEENÄ, MITÄ TULEMAN PITÄÄ.
”...you all. From yourself.”
********************************************* *********************
SODOMA. NYT. Elokuvateattereissa 11/2015 kautta maan.
Faktojentarkistuksesta
Julkaistu joulukuussa 2013
Journalistin pääjuttu pysäytti. Se kertoi uutisaikakauslehti Der Spegelin faktojentarkastusosaststa, jossa työskentelee 80 ihmistä: osastosta, joka perustettiin jo 1940-luvun lopulla.
Miten tämä voi olla mahdollista? Journalistin jutun mukaan täten:
"Faktantarkastus on koko ajan ylläpitänyt laatua ja luotettavuutta. Laatu on puolestaan pitänyt huolen siitä, etteivät ilmoitustulot tai tilaajamäärät ole laskeneet yhtä dramaattisesti kuin kilpailijoilla. Toinen syy löytyy omistuspohjasta.....Spiegel on 50-prosenttisesti sen työntekijöiden omistama. (Lehden perustaja) Rudof Augsten luovutti 1970-luvulla puolet lehden osakkeista työntekijöille, ja siitä lähtien Spiegelin resursseista ovat päättäneet suurelta osin journalistit itse. Sekä työntekijöille että talon johdolle on selvää, että ilman systemaattista faktantarkastusta lehti ei olisi nykyistä asemaansa saavuttanut."
Journalistin pääjuttu pysäytti. Se kertoi uutisaikakauslehti Der Spegelin faktojentarkastusosaststa, jossa työskentelee 80 ihmistä: osastosta, joka perustettiin jo 1940-luvun lopulla.
Miten tämä voi olla mahdollista? Journalistin jutun mukaan täten:
"Faktantarkastus on koko ajan ylläpitänyt laatua ja luotettavuutta. Laatu on puolestaan pitänyt huolen siitä, etteivät ilmoitustulot tai tilaajamäärät ole laskeneet yhtä dramaattisesti kuin kilpailijoilla. Toinen syy löytyy omistuspohjasta.....Spiegel on 50-prosenttisesti sen työntekijöiden omistama. (Lehden perustaja) Rudof Augsten luovutti 1970-luvulla puolet lehden osakkeista työntekijöille, ja siitä lähtien Spiegelin resursseista ovat päättäneet suurelta osin journalistit itse. Sekä työntekijöille että talon johdolle on selvää, että ilman systemaattista faktantarkastusta lehti ei olisi nykyistä asemaansa saavuttanut."
Mistä homous johtuu?
Julkaistu lokakuussa 2013
Niin, mistä homous johtuu? Onko sitä tutkittu? Mitä hyötyä siitä on? Miksi homoilu on hyväksyttävämpää nyt kuin 1500-luvulla, jolloin maailmassa eli noin 500 miljoonaa ihmistä? Olisiko siitä jotakin hyötyä maailmassa, jossa asuu yli 7 miljardia ihmistä?
Kaikki nisäkkäät homoilevat. Miksi? Mitä varten nisäkkäissä on tämä tietty (geneettinen) ominaisuus, joka mahdollistaa populaation kasvun rajoittumisen tai rajoittamisen ilman sotia ja suuria katastrofeja? Mitä jos kanit, nuo mukavasti homoilevat puppelit, olisivat kehittyneet kaksijalkaisiksi apinanlihansyöjiksi? Että evoluution luuta olisi lakaissut apinoiden suvun sivuun sanotaan nyt vaikka virustaudin takia joskus miljuunia vuosia sitten. Että nyt olisi vaan jumalattomasti kaneja koloja poraavissa ja maata viljelevissä koneissaan. Missä vaiheessa homoilu olisi kiihtynyt kanikunnan historiassa? Milloin kaninaivoihin olisi syttynyt kanijumalan vastainen ajatus siitä, että homoilu ei olekaan syntiä? Silloinko vasta, kun kaikki maailman ruoho olisi syöty ja maailmassa satatuhatta miljardia kania?
Korostettakoon, että minulle homous on täysin arvovapaata puuhaa, jolla ei ole mitään tekemistä uskonnon tai arvojen kanssa. Ei ole uskontoa, jos sanon, että homoilu on yksi niistä ylikansoittuvien eläimien sisään koodatuista asioista, jotka voivat pelastaa maailman siinä vaiheessa kuin ruoka loppuu.
Niin, mistä homous johtuu? Onko sitä tutkittu? Mitä hyötyä siitä on? Miksi homoilu on hyväksyttävämpää nyt kuin 1500-luvulla, jolloin maailmassa eli noin 500 miljoonaa ihmistä? Olisiko siitä jotakin hyötyä maailmassa, jossa asuu yli 7 miljardia ihmistä?
Kaikki nisäkkäät homoilevat. Miksi? Mitä varten nisäkkäissä on tämä tietty (geneettinen) ominaisuus, joka mahdollistaa populaation kasvun rajoittumisen tai rajoittamisen ilman sotia ja suuria katastrofeja? Mitä jos kanit, nuo mukavasti homoilevat puppelit, olisivat kehittyneet kaksijalkaisiksi apinanlihansyöjiksi? Että evoluution luuta olisi lakaissut apinoiden suvun sivuun sanotaan nyt vaikka virustaudin takia joskus miljuunia vuosia sitten. Että nyt olisi vaan jumalattomasti kaneja koloja poraavissa ja maata viljelevissä koneissaan. Missä vaiheessa homoilu olisi kiihtynyt kanikunnan historiassa? Milloin kaninaivoihin olisi syttynyt kanijumalan vastainen ajatus siitä, että homoilu ei olekaan syntiä? Silloinko vasta, kun kaikki maailman ruoho olisi syöty ja maailmassa satatuhatta miljardia kania?
Korostettakoon, että minulle homous on täysin arvovapaata puuhaa, jolla ei ole mitään tekemistä uskonnon tai arvojen kanssa. Ei ole uskontoa, jos sanon, että homoilu on yksi niistä ylikansoittuvien eläimien sisään koodatuista asioista, jotka voivat pelastaa maailman siinä vaiheessa kuin ruoka loppuu.
Mitä sanoisin Ilkka Herlinille
Kirjoitettu lokakuussa 2013
Minullakin on journalistinen unelma, johon uskon.
1. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat unelmilleen rakenteen, joka auttaa heitä luomaan suurista ideoista totta.
2. Uskon siihen, että työ ja koti ovat kaksi eri asiaa.
3. Uskon työpaikkaan.
4. Uskon aulavahtiin, joka sanoo aamuisin kaikille huomenta ja kertoo kahvimuki kourassa, miten vaahteran lehdet olivat jäätyneet aamulla auton tuulilasiin.
5. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat keskustella työprojektistaan vertaistensa kanssa. 6. Uskon siihen, että parhaat ideat syntyvät tupakkapaikalla tai kahvihuoneessa.
7. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat kirjoittaa tarinan, joka ei mahdu formaattiin.
8. Uskon siihen, että tapahtumien ja ihmisten hahmottamisen tapaa ei voi määritellä, kuvitella ja suunnitella etukäteen, jos haluaa kirjoittaa niin että maailma on totta.
9. Uskon siihen, että loistavuus syntyy kirjoittajan kyynelistä - niistä kyynelistä, jotka syntyvät oivalluksesta, ilosta, vihasta tai surusta jutun aihetta kohtaan.
10. Uskon markkinointisihteeriin: siihen, että luova kirjoittaminen ja luova myyminen ovat kaksi täysin eri asiaa.
11. Uskon siihen, että jokainen luova ihminen tietää itse parhaiten miten haluaa tehdä työnsä.
12. Uskon rajoihin, jotka kunnioittavat luovan yksilön vapautta.
13. Uskon sinun rahoihisi, Ilkka Herlinin. Auta minua niillä.
Minullakin on journalistinen unelma, johon uskon.
1. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat unelmilleen rakenteen, joka auttaa heitä luomaan suurista ideoista totta.
2. Uskon siihen, että työ ja koti ovat kaksi eri asiaa.
3. Uskon työpaikkaan.
4. Uskon aulavahtiin, joka sanoo aamuisin kaikille huomenta ja kertoo kahvimuki kourassa, miten vaahteran lehdet olivat jäätyneet aamulla auton tuulilasiin.
5. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat keskustella työprojektistaan vertaistensa kanssa. 6. Uskon siihen, että parhaat ideat syntyvät tupakkapaikalla tai kahvihuoneessa.
7. Uskon siihen, että lahjakkaat kirjoittajat haluavat kirjoittaa tarinan, joka ei mahdu formaattiin.
8. Uskon siihen, että tapahtumien ja ihmisten hahmottamisen tapaa ei voi määritellä, kuvitella ja suunnitella etukäteen, jos haluaa kirjoittaa niin että maailma on totta.
9. Uskon siihen, että loistavuus syntyy kirjoittajan kyynelistä - niistä kyynelistä, jotka syntyvät oivalluksesta, ilosta, vihasta tai surusta jutun aihetta kohtaan.
10. Uskon markkinointisihteeriin: siihen, että luova kirjoittaminen ja luova myyminen ovat kaksi täysin eri asiaa.
11. Uskon siihen, että jokainen luova ihminen tietää itse parhaiten miten haluaa tehdä työnsä.
12. Uskon rajoihin, jotka kunnioittavat luovan yksilön vapautta.
13. Uskon sinun rahoihisi, Ilkka Herlinin. Auta minua niillä.
Kuolevan viisi katumusta
Julkaistu elokuussa 2013
Australialainen saattohoitaja Bronnie Ware on julkaissut kirjan Regrets of the dying. Waren mukaan viisi yleisintä katumusta kuolinvuoteella on:
1) I wish I’d had the courage to live a life true to myself, not the life others expected of me.
2) I wish I hadn’t worked so hard.
3) I wish I’d had the courage to express my feelings.
4) I wish I had stayed in touch with my friends.
5) I wish that I had let myself be happier.
Pistää miettimään. Että jos minä nyt tässä sanoisin, että...
1) "Mulla on pokkaa elää itselleni merkityksellistä elämää enkä välitä näin tehdessäni paljoakaan siitä, mitä muut musta haluaa."
2) "Työnteko ei kiinnosta, joten teen sitä vain niin vähän kuin mahdollista."
3) "Sanon ja näytän miltä musta tuntuu aina kun siltä tuntuu. Ihan sama mitä muut siitä ajattelee.
4) "Kaverit on mulle tosi tärkeitä. Oon niiden kanssa tod. paljon!"
5) Mä oon onnellinen ihan tilanteesta riippumatta. Mä vaan päätän olla onnellinen, sillee naps, vaikka mitä tapahtus.
...niin enkö minä olisi silloin teini ja adhd?
Australialainen saattohoitaja Bronnie Ware on julkaissut kirjan Regrets of the dying. Waren mukaan viisi yleisintä katumusta kuolinvuoteella on:
1) I wish I’d had the courage to live a life true to myself, not the life others expected of me.
2) I wish I hadn’t worked so hard.
3) I wish I’d had the courage to express my feelings.
4) I wish I had stayed in touch with my friends.
5) I wish that I had let myself be happier.
Pistää miettimään. Että jos minä nyt tässä sanoisin, että...
1) "Mulla on pokkaa elää itselleni merkityksellistä elämää enkä välitä näin tehdessäni paljoakaan siitä, mitä muut musta haluaa."
2) "Työnteko ei kiinnosta, joten teen sitä vain niin vähän kuin mahdollista."
3) "Sanon ja näytän miltä musta tuntuu aina kun siltä tuntuu. Ihan sama mitä muut siitä ajattelee.
4) "Kaverit on mulle tosi tärkeitä. Oon niiden kanssa tod. paljon!"
5) Mä oon onnellinen ihan tilanteesta riippumatta. Mä vaan päätän olla onnellinen, sillee naps, vaikka mitä tapahtus.
...niin enkö minä olisi silloin teini ja adhd?
Iku-Turso, facebook ja mä
Julkaistu toukokuuss 2013
Tapasin tänään syvästi tursuavan bussikuskin. Mitä lie raukan elämässä tapahtunut. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, koska muutenhan en olisi tursoa nähnyt.
Luku 1: Kipitys
Odottelen bussipysäkillä kotiin pääsyä kahden jättimäisen kauppakassin kanssa. Istun syvällä katoksen uumenissa, koska haluan suojaan auringon poltteelta. En edes voisi istua näkyvämmin, koska joku hulttio on potkinut penkin hajalle takimmaista lautaa lukuun ottamatta. Tuserran persettäni kapoisen laudan päälle, kun en jaksa seisoa. En pelkää bussin ajavan ohi, koska ennen pysäkkiä on kiertoliittymä, joka hidastaa pienemmänkin auton vauhtia.
Se mitään aja hitaasti. Se oikaisee yli kiertoliittymän kiveysosuuden ja kaahaa ohi ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Juoksen bussin perään ja viuhdon kiukkuisena, turhaan.
No eipä hätää. Bussi näköjään kääntyy 200 metrin päästä sairaalan tielle, josta on 500 metriä sairaalaan ja samat metrit takaisin. Ehdin varmasti juosta risteyksen pysäkille ja ehtiä kyytiin ennen kuin bussi tulee takaisin.
Kipitän apinan raivolla. Mietin pieniä äitejä lasten ja rattaiden ja kauppakassien kanssa ja sitä, miltä tuntuu työntää sattareita lumisohjossa. Eihän tässä mitään. Jaahas, sieltä se bussi jo tulee kovaa vahtia risteykseen. Miten se näin nopeasti? No viuh, viuh, heilutan! käsiä, kyllä kuski nyt varmaan hiljentää ja odottaa, kun hän taatusti näki minut äsken ohi ajaessaan ja varmasti hänelle tuli murheellinen mieli nähdessään peräpeilistä epätoivoisen hahmoni viuhtomassa ja nyt hän haluaa hyvittää virheensä odottamalla minua kaikessa rauhassa sen 20 sekuntia, mikä viimeisten metrien juoksemiseen minulta menee.
Se mitään hiljennä, vaan kaahaa risteykseen ja kääntyy ja jättää minut taas viuhtomaan.
Kello on 16.08. Pienellä paikkakunnalla se tarkoittaa sitä, että viimeinen bussi meni nyt. Kotiini on matkaa 15 kilometriä, ja minä unohdin aamulla kännykkäni kotiin. En voi siis soittaa kenellekään. Liftaushommiin siis.
Luku 2: Enkelit
Sininen Mondeo tekee uukkarin ja kurvaa pysäkille ja kuski kurottaa pikkutytön yli ikkunasta ja ottaa aurinkolasit kauniiden silmiensä yltä pois ja kysyy että oletko kyytiä vailla ja minä sanonen että kyllä, kiitos kiitos kyllä minä olen, ja istun takapenkille kyytiin, ja autostereoissa soi Radio Dei.
Todettakoon, että käytännön kristillisyys ja kaikki muu materialististen arvojen ylittäminen on asia, jota arvostan. Erityisesti siksi, etten vastaavaan toimintaan läheskään aina kykene. Ajatuksissani käristelen useinkin puolialastomia ihmisiä hirvittävän tuskallisissa lieskoissa. Nytkin tunnen sieluni sieraimilla bussikuskinlihan käryä.
Nainen kertoo olevansa uskonnonopettaja, joka huomasi tyttärensä Annan kanssa, miten setä jäi kyydistä. Hän kertoo kysyneensä tyttäreltään, että otetaanko setä kyytiin. Anna oli heti sanonut että otetaan. Nyt minä sitten istun näiden enkelien kyydissä. Kun he sanovat asuvansa noin 10 kilometrin päässä omasta kodistani, ymmärrän sisäisellä silmälläni, että he kyllä heittävät minut perille saakka.
Yhtäkkiä huomaan kauhukseni, että uskonnopeäiti on käynyt kaupassa ja ostanut kaksi litraa jäätelöä, jotka parhaillaan sulavat vieressäni takapenkin kuumassa auringossa. Nostan jäätelöt varjoon. Pitäähän minun sentään jotain tehdä. No, nyt tuo nätti rouva jo sanookin että he voivat ihan hyvin heittää minut kotiin asti. Mainitsen jäätelöt. Rouva sanoo että no, täytyy pistää sitten kotiin tultua äkkiä pakkaseen.
Rouva alkaa puhua kanssani kolminaisuudesta. Hän kertoo lukevansa edelleen oppilailleen erstä kolumnia, jonka kirjoitin ammoin paikallislehteen. Kolumnin otsikko "Minä, Jeesus ja painettu sana" kertoo hänen mielestään kolminaisuuden luonteesta jotakin oleellista. Kaikkea sitä, ajattelen. Radio Dei soi taustalla.
Kaksi minuuttia sitten en olisi uskonut tätä keskustelua todeksi, vaikka toki tajuan, että tälläkin tarinalla pitää kolminaisuuden nimissä olla alku, keskikohta ja loppu. On on, lukekaa nyt vaan.
Emme saa bussia kiinni. Tuppukylän Nesteen liikenneympyrään ajaessamme bussi on jo ehtinyt käydä pysäkillä huoltoaseman takana ja kurvaa nyt moottorit ulvoen eteemme. Ääh. Ajatus oli, että ehtisin vielä maksulliseen kyytiin. Ajattelen vieressäni sulavia jäätelöitä. Kyseessä ei ole mikään ihan pieni uhraus.
Ehdotan, että ohitetaan bussin heti, kun joku jää kyydistä tai tulee kyytiin. Sitten hyppään äkkiä pois ja pysäytän tämän lentävän hollantilaisbussin taikavoimillani, joita mitä ilmeisimmin tulen tarvitsemaan.
Ei onnistu. Pääsemme kyllä ohi jo ensimmäisellä pysäkillä, mutta sen jälkeen bussi roikkuu autonperseessä kiinni, kun taas etupuolella köröttelee mummeliauto. Perin on vaikea arvata, mitä tapahtuisi, jos kuskini pysäyttäisi tässä tilanteessa autonsa linja-autopysäkille. Luultavasti bussi ohittaisi meidät ojan kautta siinäkin tapauksessa, että enkelikuskini pistäisi hätävilkut päälle ja jättäisi autonsa keskelle tietä. Mitä hän ei maltillisena naisena kuitenkaan harmikseni tee.
Poliittinen välikommentti: Tässä jutussa esiintuodun ongelman ydin on juurikin siinä, ettei kukaan jää pikkukaupungin keskuskasta sen maalaislähiöön kulkevasta bussista pois, eikä mene bussiin. Kaikki ajavat omilla autoilla, koska kaikki Suomen 200 kansanedustajaa ovat joukkoliikenteellisesti väärässä jokaista vihreän puolueen jäsentä myöten. Jos edes joku edustaja pitäisi tosissaan meteliä köyhien, nuorison ja luonnon puolesta, joukkoliikenteen hinnat olisi subventoitu jo ajat sitten tasolle, jossa julkisilla kulkeminen olisi yksityisautoilua halvempaa. Mitä se ei todellakaan ole. Jos olisi, ihmiset myös käyttäisivät busseja ja junia ja minäkin olisin tästä syystä voinut kello 16.05 mennä siltä paahteiselta pysäkiltä kahvilaan tunnin ajaksi (esim. ohitse kulkevia helleasuisia tyttöjä tiirailemaan) , ja tulla vasta seuraavalla bussilla kotiin, koska se seuraava bussi olisi tällöin ollut olemassa. Busseja kulkisi paljon. Olisi paljon ihmisiä, jotka niitä käyttäisivät. Tämän eteen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin poistaa kaikki yhtä ihmistä kuljettavien henkilöautojen kilometrikorvaukset ja työmatkavähennykset ja ohjata tähän luonnontuhoamiseen hukkuvat valtion rahat joukkoliikenteen subventoimiseen, jolloin saataisiin sitä demarien keskitettyä asutusmallia kaupunkimaisempaan suuntaan ihan itsestään ilman mitään kaavoituskänkyröintiä. Samalla voitaisiin kirjoittaa perustuslakiin lisäyksenä se, että ei kuulu perusoikeuksiin ajaa mopoautolla tai traktorilla kouluun. Että ihan mopolla vaan, tai sitten isiltä auto pois. Minunkin kotipaikaltani maaseudulta voisi bussilla töissä käydä, jos niitä busseja kulkisi.
Luku 3: Lopetus
Palatkaamme enkelten kyytiin: tilanteeseen, jossa kuljettajani katsoo otsa kurtussa taustapeilistä näkyvää jyväskylänliikenteenpunaista paholaisautoa. Onkohan sen ratissa ihmistä ollenkaan?
Helpotumme yhteisesti, kun joku jää vihdoin pois bussin kyydistä. Kuskini ohittaa bussin ja jättää minut seuraavalle pysäkille. Syöksyn ulos kassieni kanssa (kaikkien neljän) sitä ennen vuolaasti pelastajiani kiitellen ja ryntään/viuhdon bussille, mutta eiootodellista! silti se on kaahaamassa ohi? Kuskin on pakko suurin piirtein tallata kaasupoljinta lattian läpi?
Riehun käsieni kanssa pysäkillä ja vannon että jotta nytjossei pysähdy niin Haagin ihmisoikeustuomioistuin! Tämä ajatus vihdoin tepsii, kolmas kerta toden sanoo, kuski ei aja kolmatta kertaa ohi, ei, pysähtyy bussi, jarru sanoo kriih, ovi aukeaa, minä tervehdin kohteliaasti, elämä hymyilee, paitsi että ¤#%#¤FW¤%¤ ei muuten ¤#REF¤ hymyile!
- ET SITTEN KOLMATTA KERTAA AJANUT OHITSE???!!!!
Kuski on kalju, aurinkolasinen ja selvästikin moniongelmainen mies, koska pitäisihän hänen nyt hyvänen aika vastata minulle. Mutta ei vastaa.
- IHAN VARMASTI HUOMASIT MUT HETI ENSIMMÄISEN PYSÄKIN KOHDALLA, JA AINAKIN SIINÄ SAIRAALAN KOHDALLA, NO, TÄSSÄ ON RAHAA, HALUAN KOTIIN, SIKA; JOS OLISIT NYT PAAHTANUT OHI, OLISIN KYLLÄ ESIMIEHELLE SOITTANUT KUULE KUULE! OLISIN KUULE! RAAH!
Vieläkin hän on hiljaa. Katson kummissani, kunnes ymmärrän. Hän on ilmiselvästi puhekyvytön Iku-Turso, juuri Ahdin valtakunnasta bussinpenkille kiivennyt tuonen hahmo. Ojennan hänelle rahaa havaintoani peläten. Iku-Turso ei katso minua silmiin vaan urahtaa: "No, anta olla sitten." Anta ollah? Kuski ei lieneh syntyperäsuomalainenh? Syvyydestäni pilpahtaah sisäisenh rasistinh pikkuh, jonka sisällä minä en tykkääh tästä ihmisestä. Hän alkaa näyttää silmissäni alppiapinalta ja barbaariselta bašši-bazuukilta, tai ehkä ennemmin brontosauruksen sivupersoonalta, jota voisi toisissa valaistusolosuhteissa luulla ektoplasman varjokuvana guanoa kaupustelevaksi pilaantuneeksi herkkukurkuksi. Tai sitten hän on vain hyrysysy hyypiö? Ihmisapina nyt ainakin, koska se minäkin olen, ihan niin kuin joulupukkikin.
Joo. Ehkäpä sittenkin on vaan niin, että kuskin puukuulamaisuus ja tästä aiheutuva minimaalinen huulenheilautus - joka kuulosti anteeksipyynnöltä vain niin vähän kuin mitenkään on inhimillisesti ottaen mahdollista - ei johdu yksinomaan hänen syntyperästään. Että hän nyt vaan sattuu olemaan mikälie kanalja persuke. Näitä elämän variaatioita. Se yksi sadasta.
Tai sitten? Voihan Iku-Tursolla olla vain huono päivä? Jos ei tullut aamuyöstä kiven alle muikkuja tarpeeksi?
Puuskuttelen ängeriäni koulubussin keski-istuimella ja alan pikku hiljaa tajuilla, että oma söpöläistyttäreni istuu bussin takapenkillä syvästi häpeissään isin touhuista. Voih eih miten noloo. Mutta kun ei ole minun syy! On tuon kuskinpenkillä niska jörölörönä köröttelevän jauhokuonon syy! Hän se on se kaakunpohja ja kanalja enkä minä. Grr. Mokomakin karnevaalimerirosvokarvanaama, kummeliturska kurpitsakuvatus ja makeanveden makrilli.
En pysty rauhoittumaan. Otsani rypyssä minun pitänee koko kotomatkani miettimän, mistä noita täyttämättömiä tarhapöllöjä oikein tulee. Mokomakin mullinkuikelo potomaani.
Lopulta, puhh, painan nappia ja vapaudun kuskikusilellukan prensencestä. Hänen autonsa on poissa. Ei enää levää, ei kalmon ja sillin hajua mereltä. Hämmästellen katselen sinitaivoa, on kun nauttisin kesästä ilman raivoa, ihan kahden olen tyttäreni kanssa kuvankauniin kotijärveni rannalla.
Kotvasen kuluttua istahdan keittiöni kannolla. Isken pöytään mikron kautta kylmää kahvia, sitä relaksiivikseni nörppähörppäisen, ah, ja puran muovikassien sisällöt jääkaappiin. Olen yksin, aah, ihan yksin.
Mä mitään yksin ole. Mulla facebook on, hähhähhää. Mullinkuikelot!
Tapasin tänään syvästi tursuavan bussikuskin. Mitä lie raukan elämässä tapahtunut. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, koska muutenhan en olisi tursoa nähnyt.
Luku 1: Kipitys
Odottelen bussipysäkillä kotiin pääsyä kahden jättimäisen kauppakassin kanssa. Istun syvällä katoksen uumenissa, koska haluan suojaan auringon poltteelta. En edes voisi istua näkyvämmin, koska joku hulttio on potkinut penkin hajalle takimmaista lautaa lukuun ottamatta. Tuserran persettäni kapoisen laudan päälle, kun en jaksa seisoa. En pelkää bussin ajavan ohi, koska ennen pysäkkiä on kiertoliittymä, joka hidastaa pienemmänkin auton vauhtia.
Se mitään aja hitaasti. Se oikaisee yli kiertoliittymän kiveysosuuden ja kaahaa ohi ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Juoksen bussin perään ja viuhdon kiukkuisena, turhaan.
No eipä hätää. Bussi näköjään kääntyy 200 metrin päästä sairaalan tielle, josta on 500 metriä sairaalaan ja samat metrit takaisin. Ehdin varmasti juosta risteyksen pysäkille ja ehtiä kyytiin ennen kuin bussi tulee takaisin.
Kipitän apinan raivolla. Mietin pieniä äitejä lasten ja rattaiden ja kauppakassien kanssa ja sitä, miltä tuntuu työntää sattareita lumisohjossa. Eihän tässä mitään. Jaahas, sieltä se bussi jo tulee kovaa vahtia risteykseen. Miten se näin nopeasti? No viuh, viuh, heilutan! käsiä, kyllä kuski nyt varmaan hiljentää ja odottaa, kun hän taatusti näki minut äsken ohi ajaessaan ja varmasti hänelle tuli murheellinen mieli nähdessään peräpeilistä epätoivoisen hahmoni viuhtomassa ja nyt hän haluaa hyvittää virheensä odottamalla minua kaikessa rauhassa sen 20 sekuntia, mikä viimeisten metrien juoksemiseen minulta menee.
Se mitään hiljennä, vaan kaahaa risteykseen ja kääntyy ja jättää minut taas viuhtomaan.
Kello on 16.08. Pienellä paikkakunnalla se tarkoittaa sitä, että viimeinen bussi meni nyt. Kotiini on matkaa 15 kilometriä, ja minä unohdin aamulla kännykkäni kotiin. En voi siis soittaa kenellekään. Liftaushommiin siis.
Luku 2: Enkelit
Sininen Mondeo tekee uukkarin ja kurvaa pysäkille ja kuski kurottaa pikkutytön yli ikkunasta ja ottaa aurinkolasit kauniiden silmiensä yltä pois ja kysyy että oletko kyytiä vailla ja minä sanonen että kyllä, kiitos kiitos kyllä minä olen, ja istun takapenkille kyytiin, ja autostereoissa soi Radio Dei.
Todettakoon, että käytännön kristillisyys ja kaikki muu materialististen arvojen ylittäminen on asia, jota arvostan. Erityisesti siksi, etten vastaavaan toimintaan läheskään aina kykene. Ajatuksissani käristelen useinkin puolialastomia ihmisiä hirvittävän tuskallisissa lieskoissa. Nytkin tunnen sieluni sieraimilla bussikuskinlihan käryä.
Nainen kertoo olevansa uskonnonopettaja, joka huomasi tyttärensä Annan kanssa, miten setä jäi kyydistä. Hän kertoo kysyneensä tyttäreltään, että otetaanko setä kyytiin. Anna oli heti sanonut että otetaan. Nyt minä sitten istun näiden enkelien kyydissä. Kun he sanovat asuvansa noin 10 kilometrin päässä omasta kodistani, ymmärrän sisäisellä silmälläni, että he kyllä heittävät minut perille saakka.
Yhtäkkiä huomaan kauhukseni, että uskonnopeäiti on käynyt kaupassa ja ostanut kaksi litraa jäätelöä, jotka parhaillaan sulavat vieressäni takapenkin kuumassa auringossa. Nostan jäätelöt varjoon. Pitäähän minun sentään jotain tehdä. No, nyt tuo nätti rouva jo sanookin että he voivat ihan hyvin heittää minut kotiin asti. Mainitsen jäätelöt. Rouva sanoo että no, täytyy pistää sitten kotiin tultua äkkiä pakkaseen.
Rouva alkaa puhua kanssani kolminaisuudesta. Hän kertoo lukevansa edelleen oppilailleen erstä kolumnia, jonka kirjoitin ammoin paikallislehteen. Kolumnin otsikko "Minä, Jeesus ja painettu sana" kertoo hänen mielestään kolminaisuuden luonteesta jotakin oleellista. Kaikkea sitä, ajattelen. Radio Dei soi taustalla.
Kaksi minuuttia sitten en olisi uskonut tätä keskustelua todeksi, vaikka toki tajuan, että tälläkin tarinalla pitää kolminaisuuden nimissä olla alku, keskikohta ja loppu. On on, lukekaa nyt vaan.
Emme saa bussia kiinni. Tuppukylän Nesteen liikenneympyrään ajaessamme bussi on jo ehtinyt käydä pysäkillä huoltoaseman takana ja kurvaa nyt moottorit ulvoen eteemme. Ääh. Ajatus oli, että ehtisin vielä maksulliseen kyytiin. Ajattelen vieressäni sulavia jäätelöitä. Kyseessä ei ole mikään ihan pieni uhraus.
Ehdotan, että ohitetaan bussin heti, kun joku jää kyydistä tai tulee kyytiin. Sitten hyppään äkkiä pois ja pysäytän tämän lentävän hollantilaisbussin taikavoimillani, joita mitä ilmeisimmin tulen tarvitsemaan.
Ei onnistu. Pääsemme kyllä ohi jo ensimmäisellä pysäkillä, mutta sen jälkeen bussi roikkuu autonperseessä kiinni, kun taas etupuolella köröttelee mummeliauto. Perin on vaikea arvata, mitä tapahtuisi, jos kuskini pysäyttäisi tässä tilanteessa autonsa linja-autopysäkille. Luultavasti bussi ohittaisi meidät ojan kautta siinäkin tapauksessa, että enkelikuskini pistäisi hätävilkut päälle ja jättäisi autonsa keskelle tietä. Mitä hän ei maltillisena naisena kuitenkaan harmikseni tee.
Poliittinen välikommentti: Tässä jutussa esiintuodun ongelman ydin on juurikin siinä, ettei kukaan jää pikkukaupungin keskuskasta sen maalaislähiöön kulkevasta bussista pois, eikä mene bussiin. Kaikki ajavat omilla autoilla, koska kaikki Suomen 200 kansanedustajaa ovat joukkoliikenteellisesti väärässä jokaista vihreän puolueen jäsentä myöten. Jos edes joku edustaja pitäisi tosissaan meteliä köyhien, nuorison ja luonnon puolesta, joukkoliikenteen hinnat olisi subventoitu jo ajat sitten tasolle, jossa julkisilla kulkeminen olisi yksityisautoilua halvempaa. Mitä se ei todellakaan ole. Jos olisi, ihmiset myös käyttäisivät busseja ja junia ja minäkin olisin tästä syystä voinut kello 16.05 mennä siltä paahteiselta pysäkiltä kahvilaan tunnin ajaksi (esim. ohitse kulkevia helleasuisia tyttöjä tiirailemaan) , ja tulla vasta seuraavalla bussilla kotiin, koska se seuraava bussi olisi tällöin ollut olemassa. Busseja kulkisi paljon. Olisi paljon ihmisiä, jotka niitä käyttäisivät. Tämän eteen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin poistaa kaikki yhtä ihmistä kuljettavien henkilöautojen kilometrikorvaukset ja työmatkavähennykset ja ohjata tähän luonnontuhoamiseen hukkuvat valtion rahat joukkoliikenteen subventoimiseen, jolloin saataisiin sitä demarien keskitettyä asutusmallia kaupunkimaisempaan suuntaan ihan itsestään ilman mitään kaavoituskänkyröintiä. Samalla voitaisiin kirjoittaa perustuslakiin lisäyksenä se, että ei kuulu perusoikeuksiin ajaa mopoautolla tai traktorilla kouluun. Että ihan mopolla vaan, tai sitten isiltä auto pois. Minunkin kotipaikaltani maaseudulta voisi bussilla töissä käydä, jos niitä busseja kulkisi.
Luku 3: Lopetus
Palatkaamme enkelten kyytiin: tilanteeseen, jossa kuljettajani katsoo otsa kurtussa taustapeilistä näkyvää jyväskylänliikenteenpunaista paholaisautoa. Onkohan sen ratissa ihmistä ollenkaan?
Helpotumme yhteisesti, kun joku jää vihdoin pois bussin kyydistä. Kuskini ohittaa bussin ja jättää minut seuraavalle pysäkille. Syöksyn ulos kassieni kanssa (kaikkien neljän) sitä ennen vuolaasti pelastajiani kiitellen ja ryntään/viuhdon bussille, mutta eiootodellista! silti se on kaahaamassa ohi? Kuskin on pakko suurin piirtein tallata kaasupoljinta lattian läpi?
Riehun käsieni kanssa pysäkillä ja vannon että jotta nytjossei pysähdy niin Haagin ihmisoikeustuomioistuin! Tämä ajatus vihdoin tepsii, kolmas kerta toden sanoo, kuski ei aja kolmatta kertaa ohi, ei, pysähtyy bussi, jarru sanoo kriih, ovi aukeaa, minä tervehdin kohteliaasti, elämä hymyilee, paitsi että ¤#%#¤FW¤%¤ ei muuten ¤#REF¤ hymyile!
- ET SITTEN KOLMATTA KERTAA AJANUT OHITSE???!!!!
Kuski on kalju, aurinkolasinen ja selvästikin moniongelmainen mies, koska pitäisihän hänen nyt hyvänen aika vastata minulle. Mutta ei vastaa.
- IHAN VARMASTI HUOMASIT MUT HETI ENSIMMÄISEN PYSÄKIN KOHDALLA, JA AINAKIN SIINÄ SAIRAALAN KOHDALLA, NO, TÄSSÄ ON RAHAA, HALUAN KOTIIN, SIKA; JOS OLISIT NYT PAAHTANUT OHI, OLISIN KYLLÄ ESIMIEHELLE SOITTANUT KUULE KUULE! OLISIN KUULE! RAAH!
Vieläkin hän on hiljaa. Katson kummissani, kunnes ymmärrän. Hän on ilmiselvästi puhekyvytön Iku-Turso, juuri Ahdin valtakunnasta bussinpenkille kiivennyt tuonen hahmo. Ojennan hänelle rahaa havaintoani peläten. Iku-Turso ei katso minua silmiin vaan urahtaa: "No, anta olla sitten." Anta ollah? Kuski ei lieneh syntyperäsuomalainenh? Syvyydestäni pilpahtaah sisäisenh rasistinh pikkuh, jonka sisällä minä en tykkääh tästä ihmisestä. Hän alkaa näyttää silmissäni alppiapinalta ja barbaariselta bašši-bazuukilta, tai ehkä ennemmin brontosauruksen sivupersoonalta, jota voisi toisissa valaistusolosuhteissa luulla ektoplasman varjokuvana guanoa kaupustelevaksi pilaantuneeksi herkkukurkuksi. Tai sitten hän on vain hyrysysy hyypiö? Ihmisapina nyt ainakin, koska se minäkin olen, ihan niin kuin joulupukkikin.
Joo. Ehkäpä sittenkin on vaan niin, että kuskin puukuulamaisuus ja tästä aiheutuva minimaalinen huulenheilautus - joka kuulosti anteeksipyynnöltä vain niin vähän kuin mitenkään on inhimillisesti ottaen mahdollista - ei johdu yksinomaan hänen syntyperästään. Että hän nyt vaan sattuu olemaan mikälie kanalja persuke. Näitä elämän variaatioita. Se yksi sadasta.
Tai sitten? Voihan Iku-Tursolla olla vain huono päivä? Jos ei tullut aamuyöstä kiven alle muikkuja tarpeeksi?
Puuskuttelen ängeriäni koulubussin keski-istuimella ja alan pikku hiljaa tajuilla, että oma söpöläistyttäreni istuu bussin takapenkillä syvästi häpeissään isin touhuista. Voih eih miten noloo. Mutta kun ei ole minun syy! On tuon kuskinpenkillä niska jörölörönä köröttelevän jauhokuonon syy! Hän se on se kaakunpohja ja kanalja enkä minä. Grr. Mokomakin karnevaalimerirosvokarvanaama, kummeliturska kurpitsakuvatus ja makeanveden makrilli.
En pysty rauhoittumaan. Otsani rypyssä minun pitänee koko kotomatkani miettimän, mistä noita täyttämättömiä tarhapöllöjä oikein tulee. Mokomakin mullinkuikelo potomaani.
Lopulta, puhh, painan nappia ja vapaudun kuskikusilellukan prensencestä. Hänen autonsa on poissa. Ei enää levää, ei kalmon ja sillin hajua mereltä. Hämmästellen katselen sinitaivoa, on kun nauttisin kesästä ilman raivoa, ihan kahden olen tyttäreni kanssa kuvankauniin kotijärveni rannalla.
Kotvasen kuluttua istahdan keittiöni kannolla. Isken pöytään mikron kautta kylmää kahvia, sitä relaksiivikseni nörppähörppäisen, ah, ja puran muovikassien sisällöt jääkaappiin. Olen yksin, aah, ihan yksin.
Mä mitään yksin ole. Mulla facebook on, hähhähhää. Mullinkuikelot!
Netti on kirous ja siunaus
Julkaistu huhtikuussa 2013
Kun astianpesukone lakkasi ottamasta vettä, kaltaiseni ihminen kirosi 20 vuotta sitten katkerasti ja soitti paikalle korjaajan. Enää kaltaiseni ihminen ei tee näin. Sen sijaan hän kiroaa ensin katkerasti ja katsoo sitten, kiroten, netistä, miten kaltaiseni ihmiset kautta maailman ovat yrittäneet korjata astianpesukoneitaan, jotka on lakanneet ottamasta vettä. Sen jälkeen kaltaiseni ihminen yrittää toimia samoin. Samoin kuin italialainen mies youtubessa tai suomalainen nimimerkki "Talon mies" suomi24-foorumin kodinkonepalstalla. Kaltaiseni ihminen ajautuu pian tilanteeseen, jossa astianpesukone ei tule ulos lavuaarin alta ilman lavuaarin ja keittiöhanojen irroittamista, vain vähää ennen kuin hänen äitinsä on tulossa tapaamaan lastenlapsiahän ja syömään lounasta. Tästä kaikesta johtuen kaltaiseni ihminen kiroaa enemmän kirouksia kuin kaltaiseni ihminen 20 vuotta sitten.
Johtopäätös: Netti on saatanasta.
Kun astianpesukone lakkasi ottamasta vettä, kaltaiseni ihminen kirosi 20 vuotta sitten katkerasti ja soitti paikalle korjaajan. Enää kaltaiseni ihminen ei tee näin. Sen sijaan hän kiroaa ensin katkerasti ja katsoo sitten, kiroten, netistä, miten kaltaiseni ihmiset kautta maailman ovat yrittäneet korjata astianpesukoneitaan, jotka on lakanneet ottamasta vettä. Sen jälkeen kaltaiseni ihminen yrittää toimia samoin. Samoin kuin italialainen mies youtubessa tai suomalainen nimimerkki "Talon mies" suomi24-foorumin kodinkonepalstalla. Kaltaiseni ihminen ajautuu pian tilanteeseen, jossa astianpesukone ei tule ulos lavuaarin alta ilman lavuaarin ja keittiöhanojen irroittamista, vain vähää ennen kuin hänen äitinsä on tulossa tapaamaan lastenlapsiahän ja syömään lounasta. Tästä kaikesta johtuen kaltaiseni ihminen kiroaa enemmän kirouksia kuin kaltaiseni ihminen 20 vuotta sitten.
Johtopäätös: Netti on saatanasta.
Tarina jouluostoksista
Julkaistu joulukuussa 2012
Miehellä oli muuta asiaa kaupunkiin. Jouluostoksia hän ei ajatellut ennen kun oli pakko sen muun asian jälkeen. Kovin paljoa ei ollut mielessä, mutta toisaalta ei paljon tarpeitakaan. Onnistumisen mahdollisuudet leijuivat ilmassa, ja olihan vasta maanantai.
Luvassa olisi melko ruuhkaton ostotapahtumien ketju: kinkku, villalankoja, villalankojen säilytysväline, virvoitusjuomakone, pieni elektroninen apuväline, jotakin kivaa 10-vuotiaalle ja lopuksi yksi juttu, jota mies ei vielä tiennyt. Sellainen kuitenkin tulisi vastaan suurella varmuudella, koska kaupat, josta muut ostokset löytysivät, ovat täynnä juttuja.
Elektroninen apuväline ja virvoitusjuomakone löytyivät helposti, mutta hinta on tähtitieteellinen. Kone oli halpa, mutta sitä ei voinut käyttää ilman kalliita lisävarusteita. Mies poistui liikkeestä päätään pyöritellen, mutta ymmärtäen. Hän oli jo lähtiessään hyväksytyksi huijatuksi tulemisen.
Joulu. Jeesus. Joulupukki. Kiinalainen lelu.
Mies meni lelukauppaan. Hän käveli nopein askelin hyllyjen välissä, päättäen, että ostaisi ainoastaan kestäviä, kauan iloa tuottavia asioita. Hän näki koronapelin, josta toinen oli deluxe-malli. Deluxe-mallin puulistojen jiirit irvistivät ja vanerista sai tikkuja käteen. Halpa malli oli tehty lastulevystä ja kovalevystä. Leikkibiljaripöydän pallot eivät kimmonneet. Sitten mies näki jalkapallopelit. Sellaisella 10-vuotias oli pelannut tuttavan luona. Puolen keittiön kokonen peli oli hurmannut pojan. Sitä oli pitänyt pelata kerta toisensa jälkeen. Pelin herra, lontoolainen herrasmies, oli antanut pojalle kunnon vastuksen. Herra oli ollut hyvin varakas. Hänen jalkapallopelinsä ei ollut ollut deluxe-malli, vaan viimeisteltyä, lakattua käsityötä, painanutkin taatusti yli 100 kiloa.
Mies katseli lelukaupan jalkapallopelejä. Halvemman lastulevymallin reikien muovitulpat repsottivat. Peli maksoi 110 euroa. Edes siihen miehellä ei olisi rahaa. 220 euroa maksavan deluxe-jalkapallopelin jalat oli tehty neljästä samansuuntaisesta lastulevysuikaleesta ilman ristituentaa. Myyntilaatikoiden viereen esimerkiksi kasattu peli huojui lattialla 30 senttiä suuntaansa.
Mies haukkoa henkeään ja pakeni lelukaupasta. Hän huohotti autossaan. Olo oli kamalaakin kamala: jouluinen. Mies päätti mennä suureen markettiin juomaan pullakahvit, jotta selviäisi hengissä. Kahvi ja pulla paransivat miehen oloa. Katse alkoi tarkentua johonkin. Kassan vieressä olevan Iltalehden lööppi kiinnitti miehen huomion. Mies osti lehden. Hän oli järjestämässä lapsilleen joulua kolmatta kertaa peräkkäin avioeron jälkeen, koska ex-vaimoa eivät perinteet kiinnostaneet. Lehden jutussa kerrottiin herttuatar Catherinesta ja prinssi Williamista. Miestä alkoi itkettää. Toisessa lehden jutussa kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli todettu liian suolan ja sokerin lihottavan lapsia. Kolmas juttu kertoi varoituksen saaneesta kirkkoherrasta, joka oli pyytänyt päissään seurakuntalaista laulamaan ja sen jälkeen todennut hänelle: "Perkele, sinun pitää liittyä kirkkokuoroon."
Mies jätti lehden pöytään ja käveli markettiin. Hän vaelsi marketissa puoli tuntia ostamatta mitään. Sitten mies meni autoon, istui siellä puoli tuntia, söi karkkia ja lähti lopulta ajamaan. Olisi pakko selviytyä, pakko. Äkkiä mies huomasi ajavansa ison halpahallin ohitse. Hän meni kokeeksi sisään. Täällä oleva krääsä olisi sentään ennalta-arvattavasti luokatonta eikä siten pettymyksiä aiheuttavaa, mutta lankojen säilytykseen sopivat sekundarasiat olivat silti hirveän kalliita. Mies osti kaksi pulloa virvoitusjuomatiivistettä jo hankkimaansa koneeseen. Liemet olivat vastenmielisen näköisiä, eli juuri sellaisia, mistä lapset pitävät. Hän käveli ulos kaupasta ja löi valmiiksi kipeän olkapäänsä liian hitaasti avautuvaan ulko-oveen. Kipu oli niin kova, että mies valahti polvilleen sisäänkäynnin eteen.
Pullot kierivät kauas ovesta. Sisään käveli ihmisiä. Kukaan ei kysynyt, mikä miestä vaivaa. Jokaisella oli omat tuskansa kannettavanaan. Ovet aukesivat nopeammin sisään päin kulkeville ihmisille kuin ulospäin kulkeville. Siksi sisältä ei tullut ulos lainkaan ihmisiä.
Miehellä oli muuta asiaa kaupunkiin. Jouluostoksia hän ei ajatellut ennen kun oli pakko sen muun asian jälkeen. Kovin paljoa ei ollut mielessä, mutta toisaalta ei paljon tarpeitakaan. Onnistumisen mahdollisuudet leijuivat ilmassa, ja olihan vasta maanantai.
Luvassa olisi melko ruuhkaton ostotapahtumien ketju: kinkku, villalankoja, villalankojen säilytysväline, virvoitusjuomakone, pieni elektroninen apuväline, jotakin kivaa 10-vuotiaalle ja lopuksi yksi juttu, jota mies ei vielä tiennyt. Sellainen kuitenkin tulisi vastaan suurella varmuudella, koska kaupat, josta muut ostokset löytysivät, ovat täynnä juttuja.
Elektroninen apuväline ja virvoitusjuomakone löytyivät helposti, mutta hinta on tähtitieteellinen. Kone oli halpa, mutta sitä ei voinut käyttää ilman kalliita lisävarusteita. Mies poistui liikkeestä päätään pyöritellen, mutta ymmärtäen. Hän oli jo lähtiessään hyväksytyksi huijatuksi tulemisen.
Joulu. Jeesus. Joulupukki. Kiinalainen lelu.
Mies meni lelukauppaan. Hän käveli nopein askelin hyllyjen välissä, päättäen, että ostaisi ainoastaan kestäviä, kauan iloa tuottavia asioita. Hän näki koronapelin, josta toinen oli deluxe-malli. Deluxe-mallin puulistojen jiirit irvistivät ja vanerista sai tikkuja käteen. Halpa malli oli tehty lastulevystä ja kovalevystä. Leikkibiljaripöydän pallot eivät kimmonneet. Sitten mies näki jalkapallopelit. Sellaisella 10-vuotias oli pelannut tuttavan luona. Puolen keittiön kokonen peli oli hurmannut pojan. Sitä oli pitänyt pelata kerta toisensa jälkeen. Pelin herra, lontoolainen herrasmies, oli antanut pojalle kunnon vastuksen. Herra oli ollut hyvin varakas. Hänen jalkapallopelinsä ei ollut ollut deluxe-malli, vaan viimeisteltyä, lakattua käsityötä, painanutkin taatusti yli 100 kiloa.
Mies katseli lelukaupan jalkapallopelejä. Halvemman lastulevymallin reikien muovitulpat repsottivat. Peli maksoi 110 euroa. Edes siihen miehellä ei olisi rahaa. 220 euroa maksavan deluxe-jalkapallopelin jalat oli tehty neljästä samansuuntaisesta lastulevysuikaleesta ilman ristituentaa. Myyntilaatikoiden viereen esimerkiksi kasattu peli huojui lattialla 30 senttiä suuntaansa.
Mies haukkoa henkeään ja pakeni lelukaupasta. Hän huohotti autossaan. Olo oli kamalaakin kamala: jouluinen. Mies päätti mennä suureen markettiin juomaan pullakahvit, jotta selviäisi hengissä. Kahvi ja pulla paransivat miehen oloa. Katse alkoi tarkentua johonkin. Kassan vieressä olevan Iltalehden lööppi kiinnitti miehen huomion. Mies osti lehden. Hän oli järjestämässä lapsilleen joulua kolmatta kertaa peräkkäin avioeron jälkeen, koska ex-vaimoa eivät perinteet kiinnostaneet. Lehden jutussa kerrottiin herttuatar Catherinesta ja prinssi Williamista. Miestä alkoi itkettää. Toisessa lehden jutussa kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli todettu liian suolan ja sokerin lihottavan lapsia. Kolmas juttu kertoi varoituksen saaneesta kirkkoherrasta, joka oli pyytänyt päissään seurakuntalaista laulamaan ja sen jälkeen todennut hänelle: "Perkele, sinun pitää liittyä kirkkokuoroon."
Mies jätti lehden pöytään ja käveli markettiin. Hän vaelsi marketissa puoli tuntia ostamatta mitään. Sitten mies meni autoon, istui siellä puoli tuntia, söi karkkia ja lähti lopulta ajamaan. Olisi pakko selviytyä, pakko. Äkkiä mies huomasi ajavansa ison halpahallin ohitse. Hän meni kokeeksi sisään. Täällä oleva krääsä olisi sentään ennalta-arvattavasti luokatonta eikä siten pettymyksiä aiheuttavaa, mutta lankojen säilytykseen sopivat sekundarasiat olivat silti hirveän kalliita. Mies osti kaksi pulloa virvoitusjuomatiivistettä jo hankkimaansa koneeseen. Liemet olivat vastenmielisen näköisiä, eli juuri sellaisia, mistä lapset pitävät. Hän käveli ulos kaupasta ja löi valmiiksi kipeän olkapäänsä liian hitaasti avautuvaan ulko-oveen. Kipu oli niin kova, että mies valahti polvilleen sisäänkäynnin eteen.
Pullot kierivät kauas ovesta. Sisään käveli ihmisiä. Kukaan ei kysynyt, mikä miestä vaivaa. Jokaisella oli omat tuskansa kannettavanaan. Ovet aukesivat nopeammin sisään päin kulkeville ihmisille kuin ulospäin kulkeville. Siksi sisältä ei tullut ulos lainkaan ihmisiä.
Naisen tähteet
Julkaistu maaliskuussa 2012
Suomen 10 tyhmintä tissiblondia (hiuksenväri vertauskuvallinen) on kiikutettu Thaimaahan jonkun takapihalle teutaroimaan. Nyt ne repivät kanasta höyheniä ja sisälmyksiä, tökkivät joukkohurmoksessa raatoa mudassa veitsellä, saavat siitä irti jonkinlaisen lihapalan ja alkavat vasta siinä vaiheessa miettiä, pitäisikö tuletkin pistää alulle.
Soitan Timpalle. Hänkin katsoo samaa. Ensimmäinen kerta 28-vuotisen ystävyyden aikana, kun juttelemme telkkariohjelmasta. Kun se nyt vaan osoittaa selkeästi, millaisia naiset perimmiltään ovat.
Suomen 10 tyhmintä tissiblondia (hiuksenväri vertauskuvallinen) on kiikutettu Thaimaahan jonkun takapihalle teutaroimaan. Nyt ne repivät kanasta höyheniä ja sisälmyksiä, tökkivät joukkohurmoksessa raatoa mudassa veitsellä, saavat siitä irti jonkinlaisen lihapalan ja alkavat vasta siinä vaiheessa miettiä, pitäisikö tuletkin pistää alulle.
Soitan Timpalle. Hänkin katsoo samaa. Ensimmäinen kerta 28-vuotisen ystävyyden aikana, kun juttelemme telkkariohjelmasta. Kun se nyt vaan osoittaa selkeästi, millaisia naiset perimmiltään ovat.
Naisten tehtävänä on valmistaa ruokaa yliherralle, joka jo odottaa hiukopalaa. Eli kaksi joukkuetta tissejä kilpailee hysteerisenä ja tekee kaiken päin persettä.
Lopulta eunukinoloinen homppeli saa leikkuulaudalleen toisen joukkueen tuotoksen, pienen paistetun lihanpalan. Heebo leikkaa palan kahtia ja toteaa sen kypsäksi – maistamatta, koska ei halua kuolla ruokamyrkytykseen.
Voittoisa ruuanraiskaajajoukkue kiljuu. Minua oksettaa ja panettaa yhtä aikaa, täsmälleen kuten Subin kanavapäällikkö on märissä unissaan ennakoinut.
Lopulta eunukinoloinen homppeli saa leikkuulaudalleen toisen joukkueen tuotoksen, pienen paistetun lihanpalan. Heebo leikkaa palan kahtia ja toteaa sen kypsäksi – maistamatta, koska ei halua kuolla ruokamyrkytykseen.
Voittoisa ruuanraiskaajajoukkue kiljuu. Minua oksettaa ja panettaa yhtä aikaa, täsmälleen kuten Subin kanavapäällikkö on märissä unissaan ennakoinut.
Katselemme telkkarista Viidakon tähtösiä, Subin uusinta panostusta suomalaisen asenneilmaston hyväksi. Tai siis alitajuntani katsoo. Minä yritän paeta sitä, turhaan.
Alan kuulla ääniä. Suljen silmäni ja näen ikivanhaa mustaa. Sieltä nousee mies piiska kädessä. Nietzsche!
Alitajunnan vanha herra iskee minulle silmää ja nauraa. "Mitäs minä sanoin! Ne on luotu alistettavaksi ja raiskattavaksi, nuo raot vailla mieltä!"
Alan kuulla ääniä. Suljen silmäni ja näen ikivanhaa mustaa. Sieltä nousee mies piiska kädessä. Nietzsche!
Alitajunnan vanha herra iskee minulle silmää ja nauraa. "Mitäs minä sanoin! Ne on luotu alistettavaksi ja raiskattavaksi, nuo raot vailla mieltä!"
Katselemme sitten kolmeen pekkaan, miten blondit itkevät tv-pomojen käskystä ääneen tissit levällään; minä, Timppa ja Nietzsche. Yhyy! Kaksi viatonta kanaa on joutunut luopumaan hengestään. ”Se ei ollut sen arvoista!”
No ei ollutkaan. Minultakin meni arvo, kun teitä katsoin. Ihmisarvo.
Kiitos tästä fiiliksestä, Sub!
No ei ollutkaan. Minultakin meni arvo, kun teitä katsoin. Ihmisarvo.
Kiitos tästä fiiliksestä, Sub!
Viagraa paavin palleille
Julkaistu helmikuussa 2012
Kärsin huoltohallissa valtavan kauniin ja seksikkään koneen edessä. Koneen nimi on Hornet.
Tätä konetta ei ole luotu lentelemiseen. Se on lentävä alusta aseille. Sen tarkoitus on tuhota lentokoneita, siltoja, rakennuksia ja tappaa maan pinnalla pakoon juoksevia ihmisiä.
Silti minä haluan päästä kyytiin. Haluan nousta korkeuksiin. Haluan nähdä kaiken, taivaasta, olla unessa ja tajuttomien voimien vietävänä.
No, ihailevathan ihmiset samuraimiekkojakin. Kai minä sitten olen ihminen.
Tätä konetta ei ole luotu lentelemiseen. Se on lentävä alusta aseille. Sen tarkoitus on tuhota lentokoneita, siltoja, rakennuksia ja tappaa maan pinnalla pakoon juoksevia ihmisiä.
Silti minä haluan päästä kyytiin. Haluan nousta korkeuksiin. Haluan nähdä kaiken, taivaasta, olla unessa ja tajuttomien voimien vietävänä.
No, ihailevathan ihmiset samuraimiekkojakin. Kai minä sitten olen ihminen.
Suomen Hornetit ovat kuin paavin pallit. Luoja varjele siltä hetkeltä, jossa niitä käytetään.
Tarpeetontakin silti tarvitaan. Jos rynnäkkökoneet sivallettaisiin meiltä pois, äänialamme nousisi falsettiin, ja Putin ei kuulemma uskoisi eunukkeja.
Hornetteja voi siinäkin mielessä verrata paavin palleihin, että ne olivat kuuminta hottia joskus 1970-luvulla. Paljon on pitänyt silloin suunniteltuja hermoratoja jumpata, jotta lentometalli toimisi uskottavasti 2010-luvun ilmatilassa. Ja vielä pitäisi lentää, parikymmentä vuotta.
Tarpeetontakin silti tarvitaan. Jos rynnäkkökoneet sivallettaisiin meiltä pois, äänialamme nousisi falsettiin, ja Putin ei kuulemma uskoisi eunukkeja.
Hornetteja voi siinäkin mielessä verrata paavin palleihin, että ne olivat kuuminta hottia joskus 1970-luvulla. Paljon on pitänyt silloin suunniteltuja hermoratoja jumpata, jotta lentometalli toimisi uskottavasti 2010-luvun ilmatilassa. Ja vielä pitäisi lentää, parikymmentä vuotta.
Juuri nyt Hornettien alle jumpataan uusia liitopommeja ja odotellaan JASSM-risteilyohjuksia. Valtiovalta saa pian asekaupat maaliin, kun kotomaa saatiin lopulta meikattua natokuntoon. Vai luuleeko joku, että suomipoika ryhtyy joskus omin avuin hiljentelemään rajantakaisia sotilaslentotukikohtia Gdovissa, Siverskissä, Taibolassa, Pribylovossa, Kasimovossa...
Okei, eihän näitä aseita tietenkään venäläisten tappamisen takia Suomeen haluta. Mehän toivomme täällä kädet ristissä, että sodat soditaan muualla, koska muuten niitä pitäisi ruveta käymään täällä meillä. Lockheed Martinin johtajien ja muiden maailmanvaltiaiden esirukoukseen iranilaisten tappamisen puolesta pitää siis vastata pian! Kyseiset heebot kun tuskin kovin paljon kostuvat Suomeen myytävistä 70:stä pikkupommista.
Tässä vaiheessa kehoitan jokaista Suomi-Afganistan -seuran jäsentä kirjoittamaan googleen sanat "youtube" ja "AGM-158 JASSM Cruise Missile". Lockheed Martinin tappopornovideon rockhengessä voitte perehtyä myös videon kommentointiin, jos osaatte arabiaa.
No, englannillakin pärjää. Ohjusvideo loppuu sloganiin asetehtaan logon alla: "We never forget who we're working for."
Okei, eihän näitä aseita tietenkään venäläisten tappamisen takia Suomeen haluta. Mehän toivomme täällä kädet ristissä, että sodat soditaan muualla, koska muuten niitä pitäisi ruveta käymään täällä meillä. Lockheed Martinin johtajien ja muiden maailmanvaltiaiden esirukoukseen iranilaisten tappamisen puolesta pitää siis vastata pian! Kyseiset heebot kun tuskin kovin paljon kostuvat Suomeen myytävistä 70:stä pikkupommista.
Tässä vaiheessa kehoitan jokaista Suomi-Afganistan -seuran jäsentä kirjoittamaan googleen sanat "youtube" ja "AGM-158 JASSM Cruise Missile". Lockheed Martinin tappopornovideon rockhengessä voitte perehtyä myös videon kommentointiin, jos osaatte arabiaa.
No, englannillakin pärjää. Ohjusvideo loppuu sloganiin asetehtaan logon alla: "We never forget who we're working for."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)